A) Pohdi miksi rajojen asettaminen on tärkeää?
Varhaiskasvattajilla on vastuu lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Rajat opettaa lapselle mikä on sallittua ja mikä ei, mikä yleisesti hyväksyttyä ja mikä ei.
Suojelee lapsen kasvua ja kehitystä, oppii itsehillintää.
Asettaa lapselle ikä- ja kehitystason mukaisia haasteita ja odotuksia.
-> Mieti esimerkkejä tilanteista, joissa voisit joutua asettamaan lapselle rajoja
-> Kerro kuinka toimit
Esim 1.
Lapsi vie toistuvasti lelun kaveriltaa mikä johtaa itkuun toisella osapuolella.
Otan lapsen puhutteluun ja keskustelemme miksi hän vie toiselta kokoajan lelun vaikka asiasta oli jo aiemminkin puhuttu. Kysymme toiselta osapuolelta voimmeko tulla leikkiin mukaan.
Toisena vaihtoehtona yritämme keksiä yhdessä saman tyylistä tekemistä, jos kyseistä lelua ei ole enempää saatavilla.
Esim 2.
Lapsi on pukemassa ulos. Ulkona on pakkasta ja lapsi ei halua pukea lämpökerrastoa alle.
Otan lapsen sivummalle ja keskustella lapsen kanssa miksi on tärkeää pukea kerrasto alle. Voisin kysellä lapselta itseltään esim. "Muistatko miksi äiti/isi antoi mukaan villapuvun?"
Etenkin jos lämpökerrasto on uusi niin voisin pyytää lasta näyttämään miten se puetaan ja miltä se näyttää.
B) Pohdi miksi ohjaava kasvatustyyli on tärkeää?
-> Mieti esimerkkejä tilanteista, ja kuvaile kuinka toimit
Lapsilähtöisyys, perustuu lapsen tarpeiden sekä kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien huomiointiin ja hyödyntämiseen.
Kannustaa lasta harjoittelemaan uusia asioita ja kannustava tuki opettelun eri vaiheissa on tärkeää. Rohkaisen lasta yrittämään ja kannustan lasta jatkamaan. Muistan kiittää lasta.
Esim 1.
Lapsi ei halua syödä kunnon ruokaa vaan syödä heti jälkiruuan.
Aluksi selitän lapselle miksi on tärkeää syödä kunnon ruoka, tai edes maistaa sitä.
Jos lapsi sanoo kahden lusikallisen jälkeen ettei jaksa mutta haluaa yhä jälkiruokaa, voisin kysyä miten hän jaksaa jälkiruuan jos kunnon ruokaa ei enää jaksa. Yrittäisin kannustaa lasta syömään vähintään puolet kunnon ruuasta ja kehua onnistumisesta.
Esim 2.
Lapsi 5 vuotias on levoton lepohetkellä eikä millään haluaisi pysyä omalla paikallaan.
Keskustelen toisessa huoneessa lepohetken tärkeydestä ja kerron että jos ei nukuta niin lepää pelkästään, häiritsemättä muita.
Saatan lapsen paikalleen ja jään viereen/ samaan huoneeseen varmistamaan että lapsi rauhoittuu. Tarvittaessa voin rentouttaa lasta sivelemällä selkää ja käsiä.
Lepohetken jälkeen voin vielä jutella lapsen kanssa lepohetken tapahtumista, kysellä lapselta virkeystasosta (tuliko nukuttua, tuntuuko virkeältä ym.) ja kehua hienosta rauhoittumisesta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti